Alkusivulle

 

 

 

 

 

 

Immosten Sukuseura ry. 

Toimintakertomus vuosilta 2009 - 2010 

Immosten sukuseura on toiminut 25 vuotta. 

Sukuseuran hallitukseen kuuluivat: Heikki Immonen, puheenjohtaja, Muina jäseninä toimivat Jari Immonen (sihteeri), Riitta Koponen, Mikko Immonen, Ali Immonen, Jukka Immonen 

Rahastonhoitajana on toiminut Riitta Koponen. Tilintarkastajina ovat toimineet Urho Luukkonen ja Raimo Salkinoja, varalla Olli-Pekka Immonen ja Marjut Immonen 

Jäsenmaksun maksaneita oli vuonna 2009, 64 henkilöä ja vuonna 2010, 76 henkilöä. Jäsenmaksuja kerättiin vuodelta 2009 yhteensä 402,00 euroa ja vuodelta 2010 yhteensä 485,00 euroa. 

Sukuseura on muistanut jäseniään merkkipäivänään suvun omalla vaakunakortilla. 

Sukuseura on jäsenenä Suomen Sukututkimusseura ry:ssä sekä Sukutietotekniikka ry:ssä. 

Sukuyhdistyksellä on oma Internet-kotisivu ja sähköpostiosoite, joista sukuseuran jäseniä on tiedotettu jäsenkirjeessä. Sukuseuran kotisivuja on ylläpidetty toimintakauden aikana Esko Immosen toimesta. 

Sukuhallitus on kokoontunut yhden kerran vuonna 2010. Keskeisimpänä asiana sukuseuran sääntöjen päivittäminen siten, että sukuseuran jäseneksi pääsemisen edellytykset olisivat nykyistä laajemmat. 

Immosten Sukuseura ry. 

Hallitus