JUTTU (Ettonellat)

 

Heenätöestä tuppaan tultuvajn, istahim

pirtimpöövä’ iäree penkille. Ni’ emäntä

käsjk hetj sitsiltään nuattimaam minuva

pöövä antimista.

Huavikaspottuja puolenkymmentä

laatasellejn asettuvajn, veestim puukollajn

melekosen kimpaleel laatasellel

lämpöstä kalakukkoo kyyjtpoejaks potuille.

Syötyvän kupun tääteeh, hörppäsim

palampanikkees lasillisen kokkeljpiimee.

Röyhtästyvän emännälle kiitoksen,

noosin ylös ja kalapin ulos portaalle

istumaa.

Nyt ojl sittej jäläkruuva aeka, niimpä

kaevojn taskustajn kessumassij ja piipu.

Täätin kopan tupakalla ja sytytim piipum

palamaan. Muutamija naatinnollisija

haekuja veettyväjn, alako aaringompaester

raakajsemmaa. Viäntäävyjn siitä

nurmelle köllöttelemmääj ja pistin toesen

käem piäjn alle pielukseks.

Samassa silimät alako lupsahtelemmaaj

ja piippu putojs suustajn, ku’ ujn olj väkisinniit

tulla ja oejs tuo tullukkii. Tarpeeseehan

nuo pienet ettonellat tokj oes

ollukkii, raskaam puoljruppeemaj ja ruuvvam

piälle.

Mutta samassa kanan ketale alako

kotkottammaaj ja lentoom pyräht. Säpsähij

ja vilikasin syrjäsilimälläjn navetallep päe,

jotta mittee tuo nuin kovast oekees säekäht.

Risto-kissahan se sieltä naveta’

aakinaesesta ovesta vuah hiljoo tullav

varni viiksijään nuollen, sekkii olj vissiiv

väljpalloo itelleen suana. Puoljmatkaam

pihhoo piästyvään tää ketale kellaht’

selällee.

Uattelin sillos siinä: Katohan tuota kissan

kehvelijä, minustako meenoot mallija

ottoo. Elä ihmeessä vuam piipuks’ laeta,

mutta ettonellat voet ihar raahassa siinä

ottoo.

Mutta tälläpä näättikii olovam muut

leekkisät kujjeet mielessää.

Eepä siinä männyk kuh hetjk aekoo, ku’

ensimmäenem piäskynen kissa’ ylj matalalta

lens ja kissam piällä ollessaan kimmeest

tirskaatti. Siinä samassa kissa

pomppasj korkeelle ilimaaj ja käpälällääm

piäskyväh huitasj. Siitäkös minä sevverran

torrakoevuj, jotta viännäännyin

istuvallej ja koppasim piipum muasta. Sitä

siinä uuvvelleen sytytellessäjn, piäskyjä

kerrääty siihel lissee. Siinä nuo tirskuvat

ja härnäejlvät kilivan kissoo, joka pomppi

ilimaan kuk kumjpallo.

Aekajn siinä itestäjn luontokappaleihin

kissaelullen naareskeltuvan tajusin; jotta

sualistusviettihän se tuon kissan sae nuin

käättäätymmään.

Oekeessaham minä siinä olin, kus säekähin

niij jotta piippu putojs toestamiseen

suustajn. Eikös tuo kissan ketalel lopultae’

onnistunna ruapasemmaam pitkillä kynsillää’

yheltä piäskyltä jo tukullises sulukija

irjt.

Sillom minä karjasir Ristolle, jotta lopeta

hetj tuommoner ruaka leikki ja tulev vierellejn

ettonellalle. Risto vilikajs minuva ja

naakajs, samassa se läht varnimaal luoksejn.

Vierellep piästyvään, tää pusk kättäjn

ja tuppaatu kaenaloon. Hetj siltään se

alako siinä kehreemää sekös olj mullek ku’

unjliäkettä.

Emäntä olj vissiih hoksanna tuva’ ikkunasta

meejät, kut tulj ylös patistelemmaaj

ja komensj:

Alap paenuvas sinnäes siitä pellollej jo

heenijä seevästämmää. Ee sinuva out tännek

kissampäevijä viettäämääm palakattu.

Kelloov vilikastuvajn totesin: Nythän

ses sittet tuokiih homma tulj tuossa kokkeeltuva,

mistä oun aena töehim patisteltaessajn

uneksinna. Tosj rankkoo hommoo

tuokiit tuntuup olovan, ku’ tunnin tirsoej

jäläkeej jo paetasah hiestä märäks kastuup.

8.3.2004 Tauno Rilla