Kieli vaihtelee ja muuttuu

Niin myös Savo.

Iisalmen Kalevalaiset Naiset juhlivat sanoin,

sävelin, lauluin ja tanssein 60-vuotista

taivaltaan Kalevalan päivänä. Juhlapuhuja

professori Pirkko Nuolijärvi oli

varmistanut oikeutensa puhua savolaisuudesta

ja savolaisten kielestä tekemällä

netissä savolaistestin. Ainakin 1870-

luvun alusta asti Salpausselän eteläpuolella,

hämäläisten asuma-alueilla asuneen

suvun jälkeläinen osoittautui testissä

sataprosenttiseksi savolaeseksi.

Nuolijärvi totesi, että kieli vaihtelee ja

muuttuu. Minkään kieliyhteisön kieli ei –

ei Savonkaan – ole sama tänään kuin 60

vuotta sitten. Silti siinä on myös paljon

muuttumatonta. – Tämä seikka tahtoo

unohtua, kun ylenaikaa keskustellaan siitä,

miten kieli niin kovasti muuttuu.

- Meillä kaikilla on oma nykykielemme ja

oma kielellinen vaihtelumme, mutta kielessämme

kuuluu yleensä hyvin konkreettisesti

se, mitä on ollut meitä ennen, ja

samalla se, miten jokainen sukupolvi

muuttaa kieltä kaiken aikaa, Nuolijärvi

sanoi.

Hän muistutti, että savolainen kielimuoto

on aina ollut ja on yhä varsin

monenlaista. Alueellisesti savon murteiden

alue ulottuu itärajalta Päijänteen tienoille

ja pohjoisessa Kainuussa Lapin

rajoille asti.

- Savo ei suinkaan ole ollut yhtenäinen, ja

siitä, mikä on oikeaa savoa, lienee riittänyt

puhetta paljonkin. Alueelliset erot olivat

hyvinkin suuria ja ovat edelleenkin.

Nuolijärvi lohdutti, että vaikka savolainen

puhetapa muuttuu, silti siinä on aina

jotain entistäkin. Kaikkein leimallisimmat

ja levikiltään suppeahkot piirteet häviävät.

- Esimerkiksi Savossa nuorempi polvi ei

enää tutkimusten mukaan sano tullunna

vaan tullu, ei mäne vaan mene eikä tulloo

vaan tullee, Nuolijärvi kertoi.

Ikäryhmien väliset erot ovat ilmeisiä,

mutta myös poikien ja tyttöjen väliset

erot. Nuolijärvi kertoi, että esimerkiksi

Lapinlahdessa pojat ovat murteellisempia

kuin tytöt, ja tämä on tyypillistä kaikkialla

Suomessa.

- Kielentutkijan on vaikea sanoa, mistä se

johtuu; yksi syy voi olla kiinnittymisessä

kotiseutuun; pojat saattavat asennoitua

kotiseutuun toisin kuin tytöt.

Alue on Nuolijärven kertomana mukaan

vain yksi kielimuotoa määrittävä tekijä.

On paljon muitakin tekijöitä.

- Ihmisen elämänhistoria, tilanne ja tilanteen

sisäiset seikat vaikuttavat kielimuotoomme.

Sekin kuuluu asiaan, että

meidän puheemme saattaa vaihdella eri

elämänvaiheissa, vaikka asuisimme samallakin

paikkakunnalla.

- Kieli vaihtelee myös tilanteen sisällä;

hyvä esimerkki tästä vaihtelusta on vaikkapa

savolainen kampaaja; kun hän antaa

hiustenhoito-ohjeita, hän käyttää ammattisanastoaan

ja puhetapa yleiskielistyy;

kun hän huastelee niitä näitä asiakkaan

kanssa, hän puhuu äidinkieltään, Nuolijärvi

sanoi.

Iisalmen seutu ja yleensäkin Itä-Suomi

on kasvattanut maailmaan monia kirjailijoita.

Nuolijärvi huomautti olevan kielen

kannalta kiinnostavaa, että monien tuotannossa

tuntuu savon murteen poljento.

- Sanon tuntuu, koska monetkaan kirjailijat

eivät käytä edes repliikeissä, kertojan

äänestä puhumattakaan, kovinkaan paljon

savolaismurteita.

Nuolijärvi otti esimerkiksi episodin Juhani

Aholta. Näyte oli sekä muodoiltaan

että äänteiltään hyvin yleiskielinen. Silti

tekstistä tunnistaa savon soinnun mm.

sanajärjestyksestä ja eräistä sanatyypeistä.

- Tässä hienossa valikoinnissa näkyykin

taitavan kirjailijan kyky luulla, miltä puhe

kuulostaa, ja miten sen olennaisimmat

piirteet saa vangituksi. Useimmissa murrepakinoissa

ja ns. käännöksissä onkin se

vastenmielinen piirre, että ne ovat kukkuroillaan

murrepiirteitä ja -sanoja. Kukaan

ei oikeasti puhu sillä tavalla, ja siksi ne

usein tuntuvat myös aika teennäisiltä,

Nuolijärvi huomautti.

Sen sijaan Ahon ja monien muiden taitavien

kirjailijoiden ote henkilöidensä kieleen

on hienovaraisen tarkka. Nuolijärvi

sanoi, että Väinö Linna oli hyvä esimerkki

murteiden käyttäjästä, joka osasi erottaa

olennaiset piirteet monista murteista.

(Lähde: Pirjo Nenola, Iisalmen Sanomat

29.2.2004)