Jo vuoden 1571 hopeavero-luettelosta löytyy Kangaslammin Harjurannan kylästä nimi Immonen ja tämä nimi on säilynyt kylässä meidän päiviimme saakka. Harjurannan Immosten suvun jäseniä on sittemmin siirtynyt eri puolille Suomea ja myös ulkomaille.
Kesällä 1986 kokoontui joukko suvun jäseniä Hynnilänsaaren Heikki Immosen aloitteesta pohtimaan sukuseuran perustamista. Lopullisen päätöksen tekeminen asiassa päätettiin jättää kesällä 1987 pidettävän sukukokouksen tehtäväksi. Sukukokous päättikin 80 osanottajan yksimielisellä päätöksellä heinäkuussa 1987 Joroisissa pidetyssä kokouksessa sukuseuran perustamisesta. Seuran nimeksi tuliHarjurannan Immosten sukuseura.
Sukuseuran jäseneksi hallitus voi hyväksyä henkilön, jonka sukujuuret ulottuvat Harjurannassa ennen isoavihaa asuneisiin Immosiin.
Seuran hallitukseen valittiin Unto Immonen pj. (Kerava), BjörnImmonen (Espoo), Heikki Immonen (Hynnilänsaari), Heikki Immonen (Kangaslampi), Heikki Immonen (Kuopio), Raimo Salkinoja (Joroinen) ja Riitta Tuovinen(Helsinki). Hallitus valitsi Björn Immosen varapuheenjohtajaksi sekä RiittaTuovisen sihteeriksi ja talouden-hoitajaksi.
Seuran toiminta painottuu sukututkimukseen ja suvun tapaamistilaisuuksien järjestämisiin. Aluksi tullaan selvittämään Harjurannan Immosten suvun kohtalot ennen isoavihaa ja isonvihan läpäisseiden kahden suvunhaaran, Petter Immosen ja Olof Olofsson Immosen vaiheet aina nykypäiviin saakka. Sukuun liittyviä tietoja kerätään suvun nykyisiltä jäseniltä.
Seuraava varsinainen sukukokous pidetään kesällä 1989 mutta epävirallisempi tapaaminen tultaneen järjestämään jo ensi kesänä. Sukuseura pyrkii lisäämään jäsenmääräänsä ja kaikissa seuraa koskevissa asioissa suvun jäsenet voivat ottaa yhteyttä hallituksen jäseniin.